*

KahilaJussi

Heittelemisestä

 

 

Ei löydy Suomesta enää hyviä  keihäänheittäjiä, laji on on tapettu monelta taholta ja perusteellisesti. Hyväksi heittäjäksi tullaan vaan heittämällä, heittämällä ja taas heittämällä. Mutta se vaatii hyvän ja innostavan harjoitteluympäristön. Ketä 10 – 12 vuotiasta kiinnostaa yhden ja saman kepin heitteleminen sinne samaan suuntaan ilman maalia. Sillä samalla kentällä ja aina siihen samaan aikaan kun valmentaja on kentän käytöstä sopinut ja koska hän sinne vahtimaan ehtii. No ei ketään kovin montaa kertaa.

Ennen oli paremmin. Nuori kasvoi ja kouluttautui jo pienestä pitäen hyväksi heittäjäksi monipuolisessa ja innostavassa ympäristössä. Jokia ja järviä suomessa riittää. Kaikista pienimmät vaippapöksyt seisoivat rannalla ja viskelivät veteen risuja ja oksia ja pieniä kiviä. Vähän isommat jo opettelivat heittämään voileipiä. Sitä kun oli kesän tehnyt niin syksyllä olikin jo ruista ranteessa kun koulutie alkoi.

Koulumatkalle oli paikallinen puhelinlaitos virittänyt varsinaisen harjoitusradan. Siitä vain pudottelemaan puhelintolpista valkoisia posliinieristimiä. Eihän niihin millään alkuvuosina osunut, mutta kun isommat pojat näyttivät osumisen mallia, niin siinähän se tavoite oli asetettu.

Sitten kehitys kehittyi ja maaseudullekin alettiin asentamaan katuvaloja. Niitä oli mukava heitellä kun ne niin kauniisti rämähtivät kunnon osumalla. Pimeään aikaan  kohde oli myös hyvin valaistu ja talvella voitiin heitellä lumipallolla. Siinä oli se etu, että se kesti useamman osuman ja yhdestä lampusta tarjoutui viihdettä pidemmäksikin aikaa.

Viimein koitti kesä ja pojille avautui uudet haasteet, liikkuvat luontokohteet. Kaikenmaailman lokkilinnut opetettiin tavoille, eli kunnioittamaan luomakunnan kruunua. Ei silloin lokit ryöstäneet herkkupaloja ihmisten käsistä, osasivat varoa liian lähelle tulemista tai  sai kiven päähänsä. Kevään suuria kohokohtia oli räkättirastaan pesiminen. Niitä pesiä ja munia tuhottiin ääretön määrä. Alempana olevat pesät kiivettiin hävittämään ja ylempänä olevat yritettiin heittää kivellä alas. Sukupuuttoon rutkut eivät kuolleet, syksyllä niitä pomppi taas lukematon määrä mansikkamaalla ja marjapensaiden kimpussa. Varpusia oli aina mukava heittää kivellä kun se monisatapäinen parvi pyrähti lentoon kuin sanonko mä. Eihän niihin kukaan koskaan osunut, ne osasivat varoa pikkunöösejä eivätkä päästäneet edes lähelle. Nykyään ei ole enää satapäisiä varpusparvia mutta syy ei ole siinä että suuret ikäluokat olisivat ne hengiltä kivittäneet, vaan syy on jossakin muualla.

Ikää tuli lisää ja poikien elinpiiri laajeni. Pitkin maita ja mantuja juostiin ja jos jossakin mitä tahansa haittaeläimiä nähtiin niin kivellä kohti. Kivikokokin pikkuisen kasvoi ja heittomatkat pitenivät. Kissat joutuivat herkästi maalitauluksi ja niistä kehittyi aika juonia. Tunsivat kaukaa jo, että tuolta nöösiltä voi kivi lentää.  Jänistä täytyi tietenkin koittaa osua kun äitee oli keväällä kironnut ne alimpaan helvettiin omenapuiden kaluamisesta. Kaikkea mikä liikkui piti koittaa osua, mitä kauempana, sitä parempi maali. Ei kuitenkaan saatu yhtään eläinlajia kuolemaan sukupuuttoon kun ei edes osuttu. Mutta heittokäsi voimistui kuten muukin lihaksisto ja siinä samalla koordinaatiokin parani.

Sitten alkoi tämä varjelusaikakausi. Kaikensorttinen valvomaton heitteleminen on nykyisin ehdottomasti kielletty. Ylikehittynyt eläinsuojelija herjaa sormi pystyssä: so, so pojat ei noin saa tehdä. Kaikki puusta pudonneet linnunpoikaset ja emoa odottavat jäniksenpojat  kuskataan eläinhoitolaan oikein aika vauhtia kuolemaan koska emo ei niitä enää voi ruokkia, kun ei löydä.

Niinpä, kehity siinä sitten hyväksi heittäjäksi tai miksikään muuksikaan urheilijaksi kun kaikki hauskuus on tapettu. Urheilijaksikin koulutetaan tiukkapipoisen aikuisen valvovan silmän alla. Mutta ehkä jostakin vielä joskus löytyy sellainen heittäjä joka on villinä ja vapaana kasvanut.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Näinhän se paljolti on. Toisaalta keihäänheittoon tarvittava heittokäsi voi kehittyä myös joukkuelajin kautta.

http://www.ita-savo.fi/urheilu/yleisurheilu/kasipa...

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset